Menu Content/Inhalt
Kirjat arrow Elämäkerrat, muistelmat arrow Yrjö Parjanteen kanssa

Yrjö Parjanteen kanssa

Hannu Purhonen
PARJANTEEN KANSSA, kuultua ja kerrottua. 2009 Omakustanne

Yrjö Parjanne ( 1929- ) on rakastettu ja tuttu näyttelijä niin teatterilavoilta kuin lukuisista elokuvista. Uusin rooli on elokuvassa Kohtaamisia, jossa Parjanne esittää sairaalassa olevaa sotaveteraania. Teatterissa hän teki täyden päivätyön ensin Kouvolan Kaupunginteatterissa, sitten Kansallisteatterissa.

Kirjan materiaali syntyi ensisijaisesti lukuisista keskusteluista Yrjön kanssa. Näitä keskusteluja kävimme ajellessamme kahdestaan aina Kainuun maisemiin asti, tutustuessamme Nilsiän Aholansaaressa talonpoika Paavo Ruotsalaisen perintöön ja lukuisissa muissa tapaamisissa. Osa materiaalista perustuu lehtiartikkeleihin.

- Nyt alkavat olla roolit minun iälleni sopivia: puolikuolleita ja haudasta kaivettuja, Yrjö lausahti jokin aika sitten. Tosin mielestäni Yrjöön sopivat paremminkin seuraavat Runebergin Vänrikki Stoolin säkeet Ukko Lodesta. (Juhani Lindholmin suomennos)

”Tulimmainen”, sanoo kansa.

"Äijän kevät jatkuu vaan

nuorukainen ennallansa

sydämessä asustaa.

Ajan lunta ohimoilla,

vuodet painaa kumaraan,

mutta katseen perukoilla

poika kurkkii piilostaan.”

Kirjoittaja on vuonna 1943 syntynyt teologian tohtori, joka asuu Kouvolassa.

Yrjö Parjanteen kanssa
ISBN: 978-952-92-5166-7
Sivuja: 136
Sidonta: sidottu
Hinta: 30.00 €