Niin syntyi lehtipakina

Reino Hämeenniemi

Tämä kirja kertoo, mistä sanomalehtipakinassa on kyse.

"Pakina rikkoo kielen ja tyylin kirjoittamattomia käyttösääntöjä. Tyypillistä sille on kielellinen nokkeluus ja leikittely, esimerkiksi kotipolttoiset sanat ja tuttujen sanojen käyttäminen anteroisella tavalla..."

Toimittaja Reino Hämeenniemen kuusi esseetä sormeilevat suomalaisen pakinan huumoria, kieltä ja historiaa sekä viipaloivat pakinan kirjoittamista ja valmista tekstiä. Esseiden runsaaksi jälkiruoaksi tekijä on pelkäämättä valinnut 50 omaa pakinaansa pohjoisen lehdistä vuosilta 1982-1998.

Kirja on Aivorieskaa-sarjan I osa. II osa sisältää Hämeenniemen pakinoitsijasalanimen Tenho Kalpan tuotannon Pohjolan Sanomista vuosilta 2004-2007. III osassa on valikoima pakinoita Lapin Kansasta vuosilta 2004-2008.

SISÄLLYSLUETTELO

Ehdoton totuus lehtipakinasta I-VI
I Peruuttamatonta
II Uhanalaistuva lajike
III Näinköhän sitä nauratetaan
IV Pakinoitsija pakaroillaan
V Saddam tuli latoon
VI Konjakin makustelua
VI Konjakin makustelu
Pakinoita 1982-1998
Minä poika sano Leponiemi
Korea kone ja musta laatikko
Mademoiselle
Vetonaula
Hiljaa autossa
Kuka on Unto?
Mänttien tanssikilpailu
Pelin onni
Alasti pakkasessa
Kystäkö kyllä
Pientä kansaa
Muuttajan kirje etelästä
Muuttajan kirje etelästä
Pukinnahkahousut puoleen hintaan
Miehet kertovat
Hillaan
Henkistä pääomaa
Hyvän sään aikana
Uusi puolue
Kaikki nämä voisin antaa
Eläimet sotivat
Pojasta mieheksi, pyörästä autoksi
Kyllä-tauti
Tähden tähteet
Ihmerohto
Sepaluskin auki
Teinit kuriin
Ihana kurjuus
Hölmöläisen homma
Juoksutalo
Suomi sudeksi, viena valaaksi
Jumalainen keho
Harvinainen junamatka
Samanlaisuuskysymys ratkeaa
Ennustajat käyttöön
Hanuripirunah
Opas inttiin
Hyödylliset kloonit
Lentävät lautaset
Ajamalla mainetta
Kompromissi natosta
Daijanaa huvittaa
Opettavainen tarina
Aselaki korjautuu
Matkalla Ruotsiin
Taudin syy
Heko heko
Vapautta myös kaloille
Kenen luut

LUKUNÄYTE kirjasta Niin syntyi lehtipakina

Kenen luut

Venäjältä Jekaterinburgista on kuulemma löydetty melko iso läjä luita, joista vasta nyt pitkien tutkimusten jälkeen voidaan sanoa, että ne kuuluvat varmasti viimeiselle tsaariperheelle.

Me täällä Pöntsönmaalla emme käsitä näin pitkälle menevää kapitalismia. Onhan luita nakeltu yli olan iät ja ajat, ja aina niille on koira tai muu ottaja ja omistaja löytynyt ilman suurempia protokollia.

Meidän Mattikin kerran iski lapionsa mökin takana lepikossa paksun lehtikerroksen alla olleeseen parinkymmenen sentin mittaiseen luuhun. Sen pinnassa kihisi ruskeata karstaa.

Kun Matti heitti komuran mökin porraspieleen, pystykorva ilmoitti heti, kenelle luu kuului. Koira järsi saaliinsa muutamassa minuutissa ja röyhtäisi päälle niin kuin se olisi ollut parasta ruokaa mitä se oli elämässään nähnyt.

Luille on nykyisin vähän käyttöä. Liimaakaan niistä ei kannata tehdä. Nykynuoriso on muotitietoista ja haistelee pelkästään tehdastekoisia liimoja. Ja kampojen valmistuksessa kuttaperkka ja muovi menivät aikoja sitten luusta edelle.

Luut ovat yleensä talousjätteen arvoisia. Jos joku näkee maassa luun, hänellä on se oikeus ottaa kenenkään moittimatta, mutta hänellä on oikeus yhtä hyvin kävellä ohi ja nakella sille niskojaan. Kenelläkään ei ole velvollisuutta pitää luusta huolta.

Älyttömänä olisi Mattia pidetty, jos hän olisi tilannut Torniosta räätäliltä punaisen samettityynyn ja hautauttanut hyljätyn luun uudestaan suuressa muistotilaisuudessa. Siinä olisi ollut sekin vaara, että lapio olisi samalla osunut muihin salakaadettujen hirvien jäännöksiin.

Vaan Venäjällä ne Jekaterinburgin luut pakataan kalleimpaan sellofaaniin ja tammilaatikkoon ja pannaan kiviseen hautaan tuhansien kilometrien päähän löytöpaikasta.

Siirron sinänsä ymmärtää. Tuotiinhan Rovajärveltäkin pyssyjä Kemiin asti rosvoilta turvaan. Ja Jekaterinburgissa on vielä enemmän rosvoja. Mutta mitä järkeä on siinä, että luut kaivetaan takaisin maahan, mutta koko ajan toisaalta hoetaan, että ne kuuluvat viimeiselle tsaariperheelle!

Miksei luita anneta perheelle, kun on kerran tehty valtava selvitys sen varmistamiseksi, että luut kuuluvat sille? Kutsutaan perhe paikalle ja annetaan luut pois, olkaa hyvä. Ei tule kalliiksi vaikka samalla tarjotaan nakit ja muusi ja munkkikahvit päälle.

Olisiko kenties niin, että kyse on ydinluista, joita ei voi käsitellä ilman suojavarusteita ja jotka sen takia pitää loppusijoittaa kalliohautaan?

Vai onko syy siinä, ettei tiedetä, onko nykyinen tsaariperhe viimeinen vai tuleeko sen jälkeen ties kuinka monta uutta tsaariperhettä? - Tämä vaihtoehto tuntuisi uskottavammalta.

Ongelma ratkeaisi antamalla luut tsaariperheelle kiertäväksi omaisuudeksi. Tällä hetkellä ne saa tämänhetkinen perhe, sen tultua tapetuksi seuraava perhe ja niin edelleen. Luut ovat ikään kuin kruununkalleuksia.

Kun luut näin saavat melkein virallisen aseman, pitää luille laatia käyttö- ja hoitosuunnitelma. Siihen pitää kirjata muun muassa säännös, ettei luita saa käyttää ruoan valmistuksessa, vaikka jääkaappi muuten olisi tyhjä.

(Julkaistu Pohjolan Sanomissa 24.2.1998.)