Tuhkasta nousee uusi aamu

Reetta Hynninen

"Kohotin siipeni monta kertaa, mutta siipeni murskaksi lyötiin.
En jaksanut enää siiville nousta, istuin tuhkassa hiljaa ja itkin.
Niin silloin, kaiken murskatun ylle, piirtyi Jeesuksen risti."

Tässä on kirja, jonka runot on elämän äärirajoilla syntyneet.
Runot, jotka on saaneet kokea taivaan kosketuksen.

Kirjoittaminen on minulle voiman lähde, selviytyä elämän vaikeuksista.
Hyvin monista, läheisteni kuolemista ja omista sairauksistani.
Kun elämä on ollut palasina ja tuska polttavin, niin silloin on syntyneet
koskettavimmat runot.
"Aamu valkeni, yöksi muuttui, kuin elämä pysähtynyt ois.
Kuolon enkeli elämän riisti, rakkaani otti pois"

Kaksi kertaa olen jäänyt leskeksi, viisi lastani ilman isää.
Vanhin poikani sai kokea saman järkytyksen, vaimo kuoli syöpään.
Hän jäi pienen poikansa kanssa kahden.
"Me kappeliin astumme hiljaa, itkien,
ei ole meillä sanoja, vain kyyneleitä."

Nuori, elämää ja iloa sykkivä läheinen ihminen, kesken opintojensa,
menehtyi leukemiaan.
Syksyisenä yönä, sisareni poika, kaverinsa kanssa paloi kalamajan mukana.

Murheellisten ja järkyttävien tapahtumien keskellä jää vain kysymyksiä.
Miksi näin tapahtui?
Miksi näin paljon surua, samaan perheeseen ja sukuun.

Kun olen syvimmän tuskani saanut kirjoittaa runoksi,
niin tuntuu kuin tuskalta olisi pahin kärki taittunut.
Kiitos Jumalalle kirjoittamisen armolahjasta.
Vaikka hän antaa surun kohdata, niin hän näyttää myös
sieltä ulospääsyn. Antaa uskon ja toivon parempaan huomiseen.
Tämä kirjan kautta on moni saanut käydä läpi elämänsä tuntoja,
ja saanut ehkä apua. Koskettavia runoja.

"Kyynelsilmin runoja kirjoitin, sydäntuskaani niihin piirsin.
Ystävä, sinunkin tuskaasi, näihin runoihin siirsin."